Metallica – rockmusiikin jättiläinen

Metallica ei ole vain yksi suurimmista rock-yhtyeistä, vaan se on yksi maailman suurimmista bändeistä. Tämä trash-metallin pioneeri on levyttänyt ja kiertänyt maailmaa jo 40 vuoden ajan. Kyseessä on siis varsinainen rock-musiikin dinosaurus. Bändi on uskomattoman suosittu joka puolella maailmaa, ja kiertueet myydäänkin aina saman tien loppuun, kun lipunmyynti aukeaa. Yhtye on saavuttanut sellaisen aseman, että varsinaista markkinointikampanjaa ei edes tarvitse järjestää, vaan pelkkä ilmoitus riittää, että yhtye konsertoi. Kun liput tulevat myyntiin, kaikki myydään muutaman minuutin aikana.

Millainen yhtye Metallica sitten oikein on, ja keitä yhtyeen jäsenet ovat? Onko yhtyeessä vielä alkuperäisjäseniä mukana? Onko bändin jäsenillä peruukit esiintyessään, kuten monilla rock-bändeillä on rekvisiittana? Jos kiinnostuit Metallican urasta ja jäsenistä enemmän, niin lue tästä artikkelista lisää.

80-luvun alusta nykyaikaan

Yhtye on siis aloittanut taipaleensa 1980-luvun alussa. Jo ensimmäinen levy ”Kill ’em all” sai hyvän vastaanoton, samoin kuin toinen studioalbumi ”Ride the lightning”. Varsinainen jättipotti oli kuitenkin kolmas albumi ”Master of puppets”, jonka nimikkokappale on vieläkin yhtyeen yksi suosituimmista kappaleista. Metallica oli suosionsa huipulla 1990-luvun taitteessa kun albumit ”…and justice for all” sekä ”Black album” ilmestyivät. Sen jälkeen bändi teki usean vuoden maailmankiertueen ennen seuraavia levyjä. Muutaman heikommin menestyneen levyn ja bändin sisäisten ongelmien jälkeen Metallica on tullut takaisin. Edellisin levy ”Hardwired to self-destruct” oli monen fanin mielestä sitä vanhaa kunnon Metallicaa.

Jäsenet

Bändiin kuuluu nykyisellään 4 jäsentä. Rumpali Lars Ulrich, Kitaristi Kirk Hammet, laulaja/kitaristi James Hetfield sekä basisti Robert Trujillo. Robert onkin jo yhtyeen kolmas basisti, joka on ollut mukana parilla viimeisimmällä levyllä. Ensimmäinen basisti oli nimeltään Cliff Burton, mutta hän menehtyi traagisesti keikkabussin ajettua kolarin. Hänen korvaajansa Jason Newsted oli yhtyeen jäsenenä useiden vuosien ajan, mutta lähti yhtyeestä 2000-luvun vaihteen jälkeen.

Alunperin bändiin kuului myös Dave Mustaine, joka tunnetaan nykyisin Megadeth-yhtyeen nokkamiehenä. Hän kuitenkin lähti yhtyeestä ennen ensimmäisen levyn julkaisua.

Leave a Reply