Rockin historiaa kerrotaan usein miesten kautta, mutta totuus on, että lukemattomat naiset ovat raivanneet tietä, rikkoneet rajoja ja luoneet soundeja, jotka kaikuvat yhä tänäkin päivänä. On aika nostaa esiin nämä usein unohdetut sankarit ja antaa heille ansaittu tunnustus. Me täällä Pub Katseessa sukelletaan syvälle näiden naispioneerien tarinoihin – niihin, jotka tarttuivat kitaraan, mikrofoniin tai rumpupalikoihin ja näyttivät maailmalle, mistä todellinen rock on tehty.
Varhaiset pioneerit Rock ’n’ rollin juurilla
Ennen kuin rock ’n’ roll edes kunnolla syntyi, oli jo naisia, jotka määrittivät sen tulevaa soundia. Yksi merkittävimmistä oli Sister Rosetta Tharpe. Tämä gospel-taustainen laulaja ja kitaristi oli todellinen edelläkävijä, joka jo 1930- ja 40-luvuilla yhdisti rohkeasti hengellistä musiikkia sähkökitaran raakaan voimaan ja soundiin. Häntä ei turhaan kutsuta yhdeksi rock ’n’ rollin kummisedistä – tai ehkäpä osuvammin kummitädeistä! Tharpin innovatiivinen sähkökitaran soitto, jossa hän käytti jopa voimakasta säröä (heavy distortion), oli jotain ennenkuulumatonta ja inspiroi suoraan tulevia legendoja, kuten Elvis Presleytä, Chuck Berryä ja Johnny Cashia. Hänen vuoden 1943 hittiään ”Strange Things Happening Every Day” pidetään yhtenä ensimmäisistä rock ’n’ roll -levytyksistä.
Samaan aikaan bluesin maailmassa vaikutti Memphis Minnie, jonka voimakas laulu ja omaleimainen kitaratyyli tekivät hänestä merkittävän hahmon jo 1920-luvulta alkaen. Hänen sähköinen blues-soundinsa ja henkilökohtainen, raaka tyylinsä vaikuttivat rock ’n’ rollin kehitykseen, ja hänen perintönsä elää esimerkiksi Led Zeppelinin ikonisessa versiossa Minnien kappaleesta ”When the Levee Breaks”. Myös Big Mama Thorntonin syvä ja sielukas ääni jätti jälkensä – hänen alkuperäinen, raaka versionsa ”Hound Dog” -kappaleesta osoitti naisäänen voiman bluesissa ja varhaisessa rockissa. Rumpalipuolella taas Viola Smith mursi esteitä. Häntä pidetään ensimmäisenä ammattimaisena naisrumpalina, joka saavutti suosiota jo 1930-luvulla soittaen isoissa, jopa kokonaan naisista koostuvissa big bandeissä. Smith ei ainoastaan loistanut soittimiensa takana, vaan myös puolusti aktiivisesti naisten asemaa musiikkiteollisuudessa, kritisoiden kohtaamiaan esteitä. Lisää näistä uraauurtavista naisista ja heidän vaikutuksestaan voi lukea esimerkiksi Atwood Magazinen artikkelista. Nämä naiset loivat perustan sille, mitä rockina nykyään tunnemme, vaikka heidän panoksensa onkin usein jäänyt miesten varjoon.
Kapinaa ja karismaa 60- ja 70-lukujen ikonit
Kun 1960-luku toi mukanaan kulttuurisen vallankumouksen ja psykedeelisen rockin nousun, naiset astuivat entistä näkyvämmin rockin parrasvaloihin. Janis Joplin oli tämän aikakauden räjähtävin ilmentymä. Hänen käheä, sielukas äänensä ja täysin pidäkkeetön lavaenergiansa olivat jotain ennenkuulumatonta. Joplin eli ja hengitti bluesia ja rockia, yhdistäen ne tavalla, joka teki hänestä välittömästi ikonin. Vaikka hänen uransa jäi traagisen lyhyeksi, kappaleet kuten ”Piece of My Heart” ja ”Me and Bobby McGee” elävät ikuisesti. Joplinin merkitys ja hänen kamppailunsa miesvaltaisessa rock-maailmassa ovat kiistattomia, kuten tässäkin rock-naisia käsittelevässä esityksessä todetaan. Samaan aikaan San Franciscon psykedeelisessä skenessä Jefferson Airplanen keulilla vaikutti Grace Slick. Hänen voimakas, koulutettu äänensä ja mystinen olemuksensa kappaleissa ”White Rabbit” ja ”Somebody To Love” määrittivät aikakauden soundia ja nostivat yhtyeen yhdeksi Amerikan suurimmista.
Rockin monipuolistuessa myös naisten ilmaisukeinot laajenivat. Stevie Nicks toi Fleetwood Maciin ja myöhemmin menestyksekkäälle soolouralleen ripauksen mystiikkaa, boheemia tyylikkyyttä ja runollisuutta. Hänen tunnistettava äänensä ja sydäntäsärkevät sanoituksensa kappaleissa kuten ”Dreams”, ”Rhiannon” tai soolohitissä ”Edge of Seventeen” ovat tehneet hänestä yhden rockin kestävimmistä ja rakastetuimmista legendoista. Toisaalla Patti Smith yhdisti runouden ja raa’an punk-energian tavalla, joka teki hänen vuoden 1975 debyyttialbumistaan ”Horses” välittömän klassikon. Häntä kutsutaan usein ”punkin kummitädiksi”, ja hänen aitoutensa ja tinkimättömyytensä ovat inspiroineet lukemattomia artisteja yli genrerajojen.
Hard rockin ja punkin saralla naiset näyttivät kaapin paikan. Seattlesta ponnistanut Heart, jonka ytimessä olivat Wilsonin sisarukset Ann ja Nancy, todisti, että naiset voivat hallita kitaravetoista hard rock -maailmaa siinä missä miehetkin. Heidän taiturimainen soitto ja Ann Wilsonin voimakas laulu kappaleissa kuten ”Barracuda” ovat silkkaa timanttia ja osoitus uskomattomasta muusikkoudesta. Eikä sovi unohtaa The Runawaysia! Tämä teini-ikäisistä koostunut bändi, jossa vaikuttivat muun muassa Joan Jett ja Lita Ford, räjäytti pankin jo 70-luvun puolivälissä punk-asenteellaan ja energiallaan. He osoittivat, että tytöt osaavat rokata vähintään yhtä kovaa, elleivät kovempaakin, ja heidän vaikutuksensa myöhempiin naisartisteihin on valtava. Lisää näistä legendoista ja heidän merkityksestään voi lukea esimerkiksi DeliverMyTune-blogista.
Syvemmällä undergroundissa, ennen kuin heavy metal varsinaisesti syntyi, Jinx Dawson ja hänen yhtyeensä Coven kulkivat omaa, synkkää polkuaan. Jo 60-luvun lopulla Coven flirttaili avoimesti okkultismin ja pimeiden teemojen kanssa musiikissaan. Heidän albuminsa ”Witchcraft Destroys Minds & Reaps Souls” (1969) oli aikaansa edellä ja sitä pidetään yhtenä ensimmäisistä levyistä, jotka edustivat okkultistista rockia tai jopa eräänlaista proto-metallia – siis metallimusiikin varhaista esimuotoa. Dawsonin rooli naispuolisena keulakuvana näin raskaassa ja synkässä musiikissa oli poikkeuksellinen ja raivasi tietä tuleville metallikuningattarille, vaikka Coven jäikin usein historiankirjoissa vähemmälle huomiolle.
Kasarin kapinalliset ja soundien uudistajat
Jos 70-luku raotti ovea, 80-luku räjäytti sen saranoiltaan naisrockin osalta! Tämä vuosikymmen oli täynnä voimakkaita naisääniä ja -hahmoja, jotka valloittivat niin radiokanavat kuin vasta syntyneen MTV:nkin. Joan Jett jatkoi The Runawaysin jälkeen menestyksekästä uraa soolona ja The Blackhearts -yhtyeensä kanssa. Hänen versionsa kappaleesta ”I Love Rock ’n’ Roll” on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista rock-hymneistä, ja Jettin nahkatakki ja peloton asenne olivat kapinan ja itsevarmuuden symboleita. Pat Benatar puolestaan näytti, miten klassisesti koulutettu ääni taipuu stadionrockin mittoihin. Hitit kuten ”Hit Me with Your Best Shot” ja ”Love Is a Battlefield” tekivät hänestä supertähden, joka keräsi Grammy-palkintoja ja myi miljoonia levyjä. Hän mursi ennakkoluuloja siitä, miltä naisrocklaulajan piti näyttää ja kuulostaa.
Samaan aikaan Chrissie Hynde The Pretendersin keulilla edusti cooliutta ja poikkeuksellista lauluntekijätaitoa. Hän yhdisti punkin asennetta, uuden aallon soundeja ja klassista kitararockia, ja kirjoitti ja lauloi naisen haluista ja tunteista tavalla, joka oli virkistävän suoraa ja rehellistä aikana, jolloin rock oli yhä hyvin miehinen maailma. Kappaleet kuten ”Brass in Pocket” ja myöhempi ”I’ll Stand by You” ovat ajattomia klassikoita. Nämä naiset, yhdessä monien muiden 80-luvun tähtien kanssa, todella muuttivat pelin henkeä, kuten American Songwriter osuvasti listaa kymmenen heistä.
Kasari ei kuitenkaan ollut pelkkää valtavirran rockia ja poppia. Vaihtoehtoisemmalla puolella nähtiin myös uskomattomia ja vaikutusvaltaisia naisartisteja. Irlantilainen Sinéad O’Connor debytoi vuonna 1987 albumillaan ”The Lion and the Cobra”, joka oli ravisuttava osoitus taiteellisesta tinkimättömyydestä ja rohkeudesta. Hänen suorapuheisuutensa ja halunsa haastaa normeja – kuten ajamalla päänsä kaljuksi vastalauseena levy-yhtiön imagovaatimuksille – tekivät hänestä ainutlaatuisen hahmon. Isossa-Britanniassa Siouxsie Sioux oli post-punkin ja goottirockin kiistaton kuningatar. Hänen johtamansa Siouxsie and the Banshees -yhtyeen soundi ja visuaalinen tyyli vaikuttivat lukuemattomiin myöhempiin bändeihin. New Yorkin taiderock-skenessä Kim Gordon Sonic Youthin basistina ja laulajana edusti älyllistä, kokeellista ja kriittistä puolta rockista. Kate Bush oli täysin oma lukunsa – mystinen visionääri, joka käytti syntetisaattoreita ja studiotekniikkaa uraauurtavilla tavoilla luoden eteeristä ja monimutkaista musiikkia, jonka vaikutus kuuluu yhä tämän päivän artisteissa. Eikä sovi unohtaa Annie Lennoxia Eurythmicsistä! Hänen androgyyni tyylinsä ja voimakas kontra-alttoäänensä ikonisessa ”Sweet Dreams (Are Made of This)” -hitissä rikkoivat perinteisiä naisrocktähden muotteja ja tekivät hänestä globaalin tähden.
Ja sitten oli Tina Turner. Vaikka hänen uransa alkoi jo vuosikymmeniä aiemmin, 1980-luku oli hänen uskomattoman comebackinsa ja nousunsa yhdeksi maailman suurimmista supertähdistä. Hänen räjähtävä energiansa, karismansa ja se käsittämätön lauluääni yhdistettynä inspiroivaan selviytymistarinaan tekivät hänestä todellisen ”Rock ’n’ Rollin Kuningattaren”, jonka vaikutus ylittää kaikki genrerajat. Samaan aikaan, kaukana stadionien valoista, Seattlen underground-piireissä vaikutti laulaja Tina Bell ja hänen yhtyeensä Bam Bam. Heidän raskas, säröinen ja raaka soundinsa 80-luvun puolivälissä ennakoi tulevaa grunge-aaltoa. Vaikka Bam Bam ei koskaan saavuttanut suurta kaupallista menestystä, Bellin roolia grungen pioneerina ei pidä unohtaa – hän oli yksi niistä usein unohdetuista sankareista, joiden työ loi pohjaa tulevalle musiikilliselle vallankumoukselle.
Perintö elää 90-luvulta nykypäivään ja tulevaisuuteen
Kun siirryttiin 1990-luvulle, rockin kenttä pirstaloitui entisestään, ja naiset olivat vahvasti mukana kaikissa uusissa virtauksissa, ottaen tilaa ja ääntä itselleen. Alanis Morissetten ”Jagged Little Pill” -albumi (1995) oli valtava globaali ilmiö ja sukupolvikokemus, joka kanavoi raakaa tunnetta, vihaa ja rehellisyyttä tavalla, johon miljoonat kuuntelijat pystyivät samaistumaan. Grunge-aikakauden keskiössä Courtney Love ja hänen yhtyeensä Hole olivat väistämättömiä. Love oli karismaattinen, arvaamaton ja usein kiistelty hahmo, joka ei pyydellyt anteeksi olemassaoloaan tai musiikkinsa rosoisuutta. Indie-puolella Liz Phair rikkoi lasikattoja rehellisillä ja suorasukaisilla lauluillaan ihmissuhteista, seksuaalisuudesta ja epävarmuuksista, tuoden naisnäkökulmaa miesvaltaiseen skeneen.
Raskaammalla osastolla kanadalainen Kittie, joka koostui teini-ikäisistä naisista, näytti 90-luvun lopulla, että naiset voivat soittaa brutaalia ja aggressiivista metallia. Heidän debyyttialbuminsa ”Spit” (1999) yhdisteli nu-metallia (90-luvulla ja 2000-luvun alussa suosittu metallin alalaji, joka sekoitti metalliin elementtejä mm. hip hopista ja alternative rockista) ja death metal -vaikutteita, haastaen genren stereotypioita ja todistaen, että raskas musiikki ei ole vain miesten aluetta. Vaikka he kohtasivatkin epäilyksiä, he raivasivat tietä tuleville naisille metallimusiikissa.
Tultaessa 2000-luvulle ja aina tähän päivään 2025 asti, naisten asema rockissa ja metallissa on vankempi kuin koskaan, suurelta osin aiempien sukupolvien pioneerityön ansiosta. Hayley Williams Paramoren keulilla on ollut pop-punkin ja vaihtoehtorockin keskeinen hahmo ja suunnannäyttäjä jo lähes kahden vuosikymmenen ajan, inspiroiden energiallaan ja asenteellaan. Amy Lee ja Evanescence toivat goottimetallin ja sinfonisen rockin massojen suosioon 2000-luvun alussa, ja Leen voimakas ääni ja henkilökohtaiset sanoitukset ovat koskettaneet syvältä. Lzzy Hale Halestormista on yksi tämän hetken kovimmista ja arvostetuimmista rock-kitaristeista ja -laulajista, todellinen voimanpesä lavalla ja tärkeä esikuva. Modernin metallin kentällä kanadalainen Courtney LaPlante Spiritbox-yhtyeestä näyttää, miten monipuolisesti naisääni voi taipua puhtaasta laulusta raakaan karjuntaan, vieden raskasta musiikkia uusiin ja innovatiivisiin suuntiin. Nämä naiset eivät ainoastaan tee upeaa musiikkia, vaan toimivat myös esikuvina ja puhuvat aktiivisesti tärkeiden asioiden, kuten tasa-arvon ja mielenterveyden puolesta musiikkiteollisuudessa.
Eikä tulevaisuus näytä yhtään hassummalta! Uusia, jännittäviä naisvetoisia bändejä ja artisteja nousee jatkuvasti pintaan eri puolilta maailmaa, valmiina kantamaan soihtua eteenpäin. Esimerkiksi Lontoosta tuleva Heartworms yhdistelee omaperäisesti goottitunnelmia ja post-punkia elektroniseen soundiin. Ruotsalainen Girl Scout tuo raikasta, jatsahtavaakin vivahdetta indie rockiinsa. Leedsistä ponnistava English Teacher tarjoilee teräviä, yhteiskunnallisiakin sanoituksia ja kulmikasta soittoa. Nämä ja monet muut, kuten Mary In The Junkyard, Swim School ja Lime Garden, ovat valmiita kirjoittamaan seuraavat luvut naisten rock-historiaan. Kannattaa pitää korvat auki, sillä uusia helmiä löytyy jatkuvasti – Skiddle listasi hiljattain muutamia kiinnostavia nimiä, joita seurata. Rock elää ja voi hyvin, ja naiset ovat sen kehityksen eturintamassa.
Miksi muistaminen on rock ’n’ rollia parhaimmillaan
Miksi meidän sitten pitäisi kaivella näitä vanhoja tarinoita ja nostaa esiin näitä nimiä, joista osa on ehkä jo unohtunutkin? No, yksinkertaisesti siksi, että se on hemmetin tärkeää! Nämä naiset eivät vain tehneet musiikkia – he muuttivat maailmaa omalla sarallaan. He kohtasivat ennakkoluuloja, seksismiä, vähättelyä ja suoranaista vastustusta, mutta heidän intohimonsa, lahjakkuutensa ja periksiantamattomuutensa olivat voimakkaampia. Heidän tarinansa ovat täynnä sitkeyttä, rohkeutta ja tinkimättömyyttä, joka inspiroi yhä tänäkin päivänä. Kun kuuntelemme Sister Rosetta Tharpen sähköistä kitarointia, Janis Joplinin raakaa tuskaa, Joan Jettin kapinallista asennetta tai Lzzy Halen modernia voimaa, emme kuule vain musiikkia. Kuulemme historian, joka ansaitsee tulla kerrotuksi kokonaisuudessaan, ei vain miesnäkökulmasta.
Meidän velvollisuutemme rock-kulttuurin ystävinä on pitää näiden legendojen ja unohdettujen sankareiden liekki elossa. Heidän perintönsä ei ole vain joukko hienoja biisejä, vaan se on polku, jonka he raivasivat tuleville sukupolville – niin naisille kuin miehillekin – musiikin tekemiseen ja itsensä ilmaisemiseen vapaammin. Joten laita levy soimaan, lue lisää näistä artisteista, käy keikoilla tukemassa nykyisiä ja tulevia naisartisteja ja jaa näitä tarinoita eteenpäin. Annetaan näille kuningattarille se kunnia, joka heille kuuluu. Heidän perintönsä on osa meidän kaikkien rock-DNA:ta, ja sen muistaminen on rock ’n’ rollia parhaimmillaan.
