Rockperry-festivaalin kovat kotimaiset sekä kansainvälinen tähtikaarti

 

Rockperry oli vuosina 2000–2010 Vaasassa järjestetty kaksipäiväinen rockfestivaali. Ensimmäisenä vuonna se järjestettiin Laihialla, joka jäi tapahtumapaikkana heti pieneksi tälle festivaalille. Laihialta se siirrettiin ensin Vaasan Hietasaareen, jonka jälkeen tapahtumapaikaksi tuli Vaasan Vaskiluoto.

338px-Yngwie_Malmsteen_1Ensimmäisenä vuonna esiintyjiä oli vain kolme, kotimaassa varmaa suosiota nauttivat J. Karjalainen, YUP sekä Sir Elwoodin hiljaiset värit. Festivaalin hyvin sujunut ensimmäinen vuosi takasi kuitenkin seuraavana vuonna jo tuplamäärän kotimaisia huippunimiä, lauteilla nähtiin mm. toista paluuta tekevä Dingo, jo 1960-luvulla suosioon noussut Kirka sekä väkivahvat Tommi Läntinen, Suurlähettiläät, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri sekä Yö-yhtye.

Yö palasi myös seuraavana vuonna 2002, jolloin esiintyjiä oli tuplasti enemmän kuin edellisvuonna, mutta olihan nyt tapahtumapaikkana perinteikäs Vaasan Vaskiluoto. Stagelle palasi myös Sir Elwoodin hiljaiset värit, joka yhdessä muiden kotimaisten kärkinimien, kuten Neljä Ruusua sekä Anssi Kela, vastasi yleisön viihtymisestä. Tämä oli myös ensimmäinen vuosi, kun esiintyjinä oli kaksi nousevaa yhtyettä, jotka olivat menestyneet bändikilpailuissa. Nämä olivat pohjanmaalaiset Sara sekä Kuolleet Intiaanit. Rockperryn yhdeksi tunnusmerkiksi nousikin tuntemattomampien bändien esiintyminen samassa tapahtumassa huippunimien kanssa.

Vuonna 2003 Rockperryyn saapui maailmalla jo komean uran tehnyt Hanoi Rocks. Pelle Miljoona esiintyi alkuperäisen The Rockers-yhtyeensä kanssa, ja myös 1980-luvun uuden aallon suosikki Maukka Perusjätkä nähtiin lauteilla. Alangon veljeksistä oli nyt Ismo paikalla Ismo Alanko Säätiö-yhtyeensä kanssa. Muita varmoja suosikkeja olivat jälleen Yö, Kauko Röyhkä sekä Lauri Tähkä ja Elonkerjuu.

Seuraava vuosi toi pääesiintyjäksi ensimmäisen kansainvälisen huippuyhtyeen, The Final Countdown-kappaleellaan maailmanmaineeseen nousseen Europen. Seuraava vuosi toi pääesiintyjäksi Scorpionsin, joka toimii vieläkin ja on yli 40-vuotisella urallaan myynyt noin 100 miljoonaa levyä. Festivaali tekikin tuona vuonna yleisöennätyksensä, yli 24.000 katsojaa. Määrä lähenteli myös samalla tapahtumapaikalla aikanaan järjestetyn Rantarockin ennätyksiä. Artisteja oli myös esiintymässä ennätysmäärä, lavalle nousivat mm. Zero Nine, Apulanta, Negative sekä Maija Vilkkumaa.

Vuosina 2006–2008 nähtiin tapahtuman esiintyjinä vielä vahva kirjo niin huippunimiä kuin vähemmän tunnettuja artistejakin. Kansainvälisistä huippunimistä festivaalin musiikillisesta annista vastasivat The Rasmus, kitaralegenda Yngwie Malmsten sekä Children of Bodom.

Vuonna 2009 festivaali jäi selkeästi kävijätavoitteistaan. Vaikka lauteille nousivat mm. Tarja Turunen, Von Hertzen Brothers sekä Maija Vilkkumaa, festari ei enää jaksanut vetää kävijöitä eikä sponsoreita, kuten tänä päivänä Byggmax.fi. Festivaali järjestettiin vielä kerran vuonna 2010, vahvasta yrityksestä huolimatta se ei kuitenkaan elpynyt, vaan festarialue komeili tyhjyyttään. Kun Verohallinto peri saataviaan ja tapahtuman isä Jouni Jaskarikin ilmoitti saaneensa tarpeeksi, oli aika laittaa pillit pussiin.

Leave a Reply