Kotitapetti auttaa rokkiluolan sisustamisessa

Ensikuulemalta rokkiluolan seinien tapetoiminen saattaa kuulostaa oudolta idealta. Tapetista saattaa nimittäin tulla mieleen liian pehmeä ja tietyllä tavalla jopa liian kotoisa tunnelma, kun tavoitteena on sisustaa päheä rokkiluola. Anna Kotitapetille kuitenkin mahdollisuus, sillä se saattaa yllättää. Kotitapetilta löytyy nimittäin myös päheitä, rokkiluolaan sopivia tapettivaihtoehtoja!

Sisustusinspiraatiota

Ihan ensiksi kannattaa lähteä etsimään sisustusinspiraatiota ja -ideoita omien suunnitelmien pohjaksi. Vinkkejä oman rokkiluolan sisustamiseen voi hakea vaikkapa suosittujen rokkiravintoloiden sisustuksesta ja esimerkiksi Pinterestistä. Pinterestiin kannattaa luoda oma kansio sisustusideoille, jolloin parhaat inspiraatiokuvat on helppo pinnata kansioon saman tien. Näin ne pysyvät tallessa ja niihin on helppo palata myöhemminkin. Tärkeintä on, että rokkiluolasta tulee sinun näköisesi ja että se on paikka, jossa viihdyt ja jossa pystyt toteuttamaan itseäsi!

Valokuvatapetti rokkiluolaan

Esimerkiksi laadukas valokuvatapetti on oivallinen vaihtoehto rokkiluolaan. Valokuvatapetteja löytyy monissa teemoissa. Lisäksi Kotitapetti tarjoaa mahdollisuuden teettää valokuvatapettia omasta valokuvasta. Tätä kautta sinulle tarjoutuukin mahdollisuus tapetoida rokkiluolan seinille vaikkapa parhaat muistosi keikalta.

Valokuvatapetin teettäminen omasta valokuvasta on yllättävän helppoa Kotitapetin näppärän työkalun avulla. Ihan ensimmäiseksi sinun tulee ladata valitsemasi kuva Kotitapetin valokuvatapetin tilaustyökalun kautta. Tämän jälkeen sinun tulee ilmoittaa työkalun kautta seinäsi mitat. Voit rajata kuvaa siirtämällä työkalun kehystä. Voit klikata kuvaa ja siirtää kehystä sen yllä. Samalla voit asettaa kehyksen haluamaasi kuvan kohtaan.

Valokuvatapetin teettäminen omasta valokuvasta tarjoaa sinulle mahdollisuuden luoda esimerkiksi persoonallisen tehosteseinän rokkiluolaasi. Huoneen muut seinät kannattaa yleensä maalata tapetin sävyyn sopivalla maalilla. Näin tehosteseinä pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa, eikä huoneen yleisilmeestä tule liian rauhaton.

Kotitapetti painaa valitsemasi kuvan kestävälle ja vahvalle kuitumateriaalille, joka säilyttää hyvin muotonsa. Kestävyys on rokkiluolassa erityisen tärkeä ominaisuus! Jos sinusta tuntuu, että tarvitset apua kuvan käsittelyssä ja muokkaamisessa, kannattaa pyytää apua Kotitapetin ammattigraafikoilta. Kotitapetti tarjoaa asiakkailleen maksutonta neuvontaa puhelimitse ja sen ammattigraafikot voivat tarvittaessa auttaa kuvan käsittelyssä ja muokkaamisessa.

Tapetoi helposti

Löydät Kotitapetilta myös hyviä vinkkejä tapetointiin. Kun tapetoit valokuvatapettia, levitä kuituliisteriä suoraan valitsemallesi seinälle ja aseta tapettivuodat siten, että niiden reunat tulevat vastakkain. Saat näin helposti luotua persoonallisen ja uniikin tehosteseinän rokkiluolaasi helposti ja nopeasti!

Myös tapettien tilaaminen on nopeaa ja helppoa, kun alan ammattilainen hoitaa suurimman homman asiakkaan puolesta! Kun tapetit tilaa netin kautta, säästyy suurelta vaivalta, sillä erilaisten tapettivaihtoehtojen vertailu onnistuu muutamilla klikkauksilla ja sivuston erilaiset hakufiltterit auttavat asiakasta löytämään omaan kotiin sopivat vaihtoehdot.

Leave a Reply