Suomalainen metallimusiikki vientituotteena

 

Suomalaisen metallimusiikin aloituspisteeksi voidaan asettaa 1980-luvun loppupuoli. Ulkomailla menestyivät mm. Metallica ja Slayer-bändit, jotka soittivat uudella, raskaammalla tyylillä. Tämä uusi genre rantautui myös Suomeen ja mullisti koko Suomen rock-kulttuurin. Ensimmäisenä suomalaisena heavy metal-bändinä voidaan pitää Stonea, jonka jäsenet olivat hyvin nuoria, vielä ala-ikäisiä bändin noustessa julkisuuteen. Näiden uranuurtajien jäljessä Suomeen alkoi syntyä uusia heavy metal-bändejä ja pikkuhiljaa levy-yhtiöissäkin alettiin huomata metallimusiikin myyntipotentiaali.

Mitään mullistavaa ei kuitenkaan tapahtunut ennen vuotta 1997, kun suomimetalli alkoi jälleen kehittyä voimakkaasti. Uusi, vahvoja tulokkaita alkoi ilmestyä, ja nämä yhtyeet löivät itsensä nopeasti läpi sekä Suomessa että ulkomailla. Suomalaista metallimusiikkia oltiin nyt ensi kertaa viemässä maailmalle.

Suomen musiikillisia vientivaltteja

HIM, Nightwish ja Children of Bodom-yhtyeet perustettiin jo 1990-luvulla, jolloin ne saavuttivat nopeasti menestystä sekä Suomessa että ulkomailla. HIM soittaa omien sanojensa mukaan love metallia mutta 1024px-H.I.Mkäytännössä tyyli on muuttunut paljon vuosien varrella. Yhtye tunnetaan sydän-pentagrammistaan. Nightwish nosti ns. sinfonisen metallin suosioon, yhtyeen laulajana oli alkuun Tarja Turunen, jonka oopperakoulutettu ääni teki yhtyeen soundista omaleimaisen. Nightwish on myynyt yli kahdeksan miljoonaa levyä ja sitä pidetään yhtenä Suomen menestyneimmistä yhtyeistä. Klassisen musiikin koulutus on taustalla myös Apocalyptica-yhtyeellä, jonka muodostavat kolme Sibelius-Akatemiasta valmistunutta sellistiä sekä yhtyeen rumpali. Tämä sinfonista metallia tai sello-rockia, ilman kitaroita soittava bändi on myös myynyt miljoonia levyjä.

Voittoisat hirviöt

Lordi-yhtye tunnetaan hirviöteemaisista esiintymisasuistaan sekä kauhuelementtejä ja pyrotekniikkaa hyödyntävistä esiintymisistään. Yhtye teki Euroviisu-historiaa voittamalla Euroviisut vuonna 2006 ensimmäisenä Suomen edustajana, ensimmäisenä hard rock-yhtyeenä sekä siihen mennessä korkeimmalla pistemäärällä. Yhtye on julkaissut lukuisia albumeja ja konsertoi ympäri Suomea.

Suomimetallin tulevaisuus

Uusia metallibändejä syntyy jatkuvasti ja levy-yhtiöitä pommitetaan demoilla. Tiedottajat, managerit ja levy-yhtiöt ja metallin supertähdet ovat ilmaisseet halunsa jatkaa tätä suurta suomalaista menestystarinaa tukemalla uusien bändien esiintuloa. Alan toimijoiden kesken vallitsee luottamus, eikä toisen menestyksestä olla juurikaan kateellisia. Metallimusiikki on hyvin selvästi määriteltävissä oleva genre ja kaikki ovat samassa veneessä. Sisun ja saunan jäätyä vanhanaikaisiksi vientivalteiksi, metallimusiikki kasvattaakin osuuttaan Suomen kokonaisviennistä joka vuosi.

Suomalainen musiikki on aina ollut melodramaattista. Se on tunteellista ja vakavaa, jopa syvällistä. Vaikka metalliyhtyeiden soittajat ovat pääasiassa pitkätukkaisia perusjätkiä, musiikissa kuuluu taustalla oleva rehellisyys ja teeskentelemättömyys. Ehkä juuri se, melankolisuuden ohella, tekee suomalaisesta metallimusiikista kansainväliseen yleisöön vetoavaa ja suosittua.

Leave a Reply