Vaasan Rockperry-festivaali

 

Rockperry rock-festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000 Laihialla tapahtumajärjestäjä Rockperry Oy:n toimesta. Tapahtuman kasvaessa vuosi vuodelta siirrettiin se ensin Vaasan Hietasaareen, ja sen jälkeen tapahtumapaikaksi tuli perinteikäs Vaasan Vaskiluoto. Vaasassa on aina rakastettu rockfestareita, ja ennen Rockperryä Vaskiluodossa järjestettiin Rantarock, joka oli seitsemänä peräkkäisenä vuotena järjestetty juhannusfestivaali. Kun Rantarockin suosio hiipui, oli tie auki uudelle rockfestivaalille.

Kaksipäiväisen Rockperry-festivaalin esiintyjinä oli pääasiassa kotimaisia kärkinimiä, mutta perinteisiin kuului myös bändikisojen parhaimmiston esittely. Bändikisoja Suomessa nykyään järjestävät eri kaupunkien nuorisoasiainkeskukset sekä musiikkialan organisaatiot. Kansainvälinen Emergenza Festival toimii nyt myös Suomessa ja tarjoaa etenemismahdollisuuden nouseville bändeille.

Prepare_Thyself_(2009-09-04_by_Ian_T._McFarland)Musiikkitarjonnassaan Rockperry-festivaali luotti pääasiassa suomalaisiin rock- ja popyhtyeisiin, mutta myös ulkomaisia tähtiä kävi esiintymässä. Esiintyjätarjonta oli monipuolista, tyylillisesti hyvinkin vaihtelevaa. Festarin yleisön ikäjakauma oli varsin laaja, paikalla saattoi nähdä kaikenikäisiä teini-ikäisistä eläkeläisiin. Ja jos musiikkitarjonta oli monitahoista, niin olivat fanitkin, pitkätukkainen hevidiggari saattoi bongata vieressään eläkeläispariskunnan tanssimassa paritanssia. Rockperry-festivaali ei kuitenkaan koskaan saavuttanut Ruisrockin tai Ilosaarirockin kaltaista suursuosiota, eikä vetänyt sponsoreita, kuten nykyajan Footway.fi puoleensa.

Kaksipäiväinen tapahtuma kasvoi vuoden 2000 ensimmäinen festivaalin jälkeen vuosi vuodelta ja kävijöitä oli parhaimmillaan lähes 30 000. Rockperry-festivaali järjestettiin yhteensä kymmenen kertaa. Rockperry Oy järjesti tapahtuman viimeistä kertaa vuonna 2009 ja vuoden 2010 festivaali järjestettiin Real Rockperry-yhtiön toimesta. Tämä uusi johto ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä velkojaan perivä Verohallinto jätti konkurssihakemuksen Pohjanmaan käräjäoikeuteen ja haki yhtiön konkurssiin pian tämän jälkeen. Vuoden 2010 festivaali esiintyjinään mm. Eppu Normaali, Irina, Kolmas Nainen ja Lauri Tähkä ja Elonkorjuu jäi Rockperry-festivaalin joutsenlauluksi. Real Rockperry Oy:llä ei ole ollut toimintaa viime kesän festivaalin jälkeen, kun taas Rockperry Oy jatkaa messu- ja tapahtumajärjestäjänä.

Rockperry-festivaalia järjestettiin yhteistyössä Vaasan kaupungin kanssa, mutta vapaaehtoisvoimin. Sadoista työntekijöistä kukaan ei ollut työsuhteessa Rockperry-yhtiöön. Festivaalin järjestäjän Jouni Jaskarin mukaan syyt lopettamiseen eivät olleet finanssipuolella, vaan hän sai tarpeekseen stressaavasta festaribisneksestä jonka ei enää kokenut antavan mitään. Hän halusi unohtaa hektisen festivaaalijärjestämisen ja keskittyä perhe-elämään. Myöskään Vaasa ei hänen mielestään ollut ympäristö, jossa oltaisiin innostuneita kulttuurista. Nykyään Jaskari työskentelee toisena promoottorina Kalle Keskisen vetämässä Wasa Open Air -festivaaliprojektissa, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Tällöin festivaalin pääesiintyjänä nähtiin huippusuosittu ruotsalaisyhtye Roxette. Wasa Open Air 2016 on puolestaan varmistanut esiintyjikseen mm.yhtyeet Manic Street Preachers sekä The Cardigans.

Leave a Reply